Mitä jos kumppani ei enää näytä hyvältä?

fitness-2498660_1920

Mies ja nainen ihastuivat toisiinsa heti. Siitä ei ollut epäilystäkään, etteivätkö he olisi kuuluneet toisilleen. Nainen oli kaunis ja mies oli komea. He olivat jollain hauskalla tavalla jopa samannäköisiä. Ehkä sitä intuitiivisesti etsi kumppanin, joka muistutti itseä? He uppoutuivat usein pitkiin syvällisiin keskusteluihin. Sielunkumppanit. 

Kului kymmenen vuotta.

Arki oli kuin varkain täyttynyt työstä ja lastenhoidosta. He olivat kyllä edelleen ystäviä, kämppiksiä. Mutta arjesta puuttui kipinä. Kumppani ei ollut enää samannäköinen kuin nuorempana. Molemmista näki, että arki oli vaatinut veronsa eikä itsensä hoitamiseen ollut aikaa.

Mies kirjoitti meille näin: ”Mitä voin tehdä, kun vaimoni on paisunut kuin pullataikina lasten saamisen jälkeen, ja näen ympärilläni jatkuvasti kauniita naisia, jotka kiinnostavat minua enemmän kuin oma vaimoni?”

Rehelliseen kysymykseen rehellinen vastaus:

  1. Ottakaa yhteistä aikaa. Ottakaa aikaa sille, että saatte taas jutella niinkuin ennen vanhaan. Jos kumppani ei näytä hyvältä, pohjimmiltaan kyse on yhteyden puutteesta.
  2. Katsokaa toisianne usein silmiin. Mitä enemmän katsotte toisianne silmiin, sitä enemmän tunnette yhteyttä.
  3. Hoida itse lapsia ja anna kumppanille omaa aikaa. Kun hän saa omaa aikaa, hänellä on mahdollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Kun kumppani voi hyvin, hän myös näyttää hyvältä.
  4. Suuntaa seksuaaliset fantasiasi omaan puolisoosi. Kun näet hänet haluttavana mielikuvissasi, innostut hänestä myös tosielämässä. Kuvittele seksiä oman kumppanisi kanssa mahdollisimman usein. 
  5. Katso pintaa syvemmälle. Et ole mennyt nuken kanssa naimisiin. Pelkkä ulkokuori ei ole kenestäkään kiinnostava, jos sisältö on täysin tyhjä. Rakastuit puolisossasi sisältöön. Kun teillä on tarpeeksi yhteistä aikaa, alatte nähdä arkisten asioiden läpi toisenne taas niinä ihmisinä, joihin aikoinaan rakastuitte. Ulkonäkö menettää merkityksensä siinä vaiheessa, kun tunnette vahvan yhteyden ja rakkauden välillänne. Tulet huomaamaan, miten kaunis se puoliso todellisuudessa onkaan, juuri sellaisena kuin hän on.

 

people-2597435_1920

Unohda uuden vuoden lupaukset! Osa 2.

(Päivitetty versio vuosi sitten kirjoitetusta blogista)

Tällä menetelmällä saat koko vuoden kääntymään haluaamaasi suuntaan!

Uuden vuoden lupauksilla on taipumus kestää juuri niin kauan, kuin niitä jaksaa pitää mielessä. Uuden asian mielessä pitäminen on haastavaa. Useimmiten uutta tapaa tulee noudatettua kolmesta seitsemään päivään ja sitten se vain unohtuu. Siinäkin tapauksessa, että tapa olisi aivan helppo!

Esimerkiksi se, että päätänpä nyt juoda vähintään kolme litraa vettä päivässä. Ensimmäisinä päivinä tehtävä on helppo. Käytät isompaa lasia, otat vesipullon mukaan töihin ja täytät sitä päivän mittaan. Kolmantena päivänä vesipullo unohtuukin kotiin. Neljäntenä päivänä unohdat juoda aamulla tarpeeksi. Aivot palaavat nopeasti sille luonnostaan tuttuun toimintapaan. Unohda siis perinteisen uuden vuoden lupaukset ja kokeile tätä uutta metodia!

new-years-eve-114011_1920

Kun ensimmäisen kerran kokeilimme tätä metodia, me todella ällistyimme sen tuloksista. Metodi toteutti itseään jopa pelottavan hyvin ja tavoilla, joita emme olisi lainkaan osanneet odottaa. Kaikki mitä sinä ensimmäisena vuonna tapahtui, palautti aina mieleemme vuoden vaihteen ja sen, mitä olimme silloin tehneet tulevan vuoden hyväksi. Jokainen, joka on tätä tosissaan kokeillut, on todennut menetelmän toimivaksi.

Metodi on yksinkertaisuudessaan tämä: ANNA UUDELLE VUODELLESI TEEMA. Nimeä vuosi yksinkertaisesti siihen suuntaan, johon haluat elämääsi viedä. Ensimmäinen vuotemme oli SEIKKAILUJEN VUOSI. Se toteutui kirjaimellisesti hyvin kirjavina tapahtumina, seikkailuina ja muun muassa muuttona Espanjaan. Seuraava vuotemme oli LÄSNÄOLON VUOSI ja nyt päättyvä vuotemme oli RAKKAUDEN VUOSI.

Teemavuoden nimi muistuu mieleen läpi vuoden. Aivojen on helppoa omaksua se, koska se ei vaadi TEKEMISTÄ ja SUORITTAMISTA. Annat tehtävän suoraan alitajunnallesi, joka luo tulevaa vuotta sinun puolestasi sinun itsesi määrittelemän suuntaviitan mukaisesti.

Millä tavalla sinä haluat nimetä vuoden 2018? Hyppääkö esimerkiksi jokin näistä sanoista esiin, vai onko sinulla mielessäsi jotain ihan muuta?

uusivuosi

Kaipaatko jotain konkreettisempaa? Miltä kuulostaisi urheilun, liikunnan tai kuntoilun vuosi, perheen ja parisuhteen vuosi? Tai kauneuden ja terveyden vuosi, matkustelun vuosi, auttamisen vuosi, avoimuuden ja rehellisyyden vuosi?

Ihanaa Uutta Vuotta 2018 Sinulle! ❤

Joulutunnelmia Espanjasta

Toivottavasti joulunaika ja lähestyvä vuodenvaihde on sujunut siellä sinun luonasi hyvin ja onnellisissa merkeissä. ❤

Me vietimme rauhallista perhejoulua täällä kotona Espanjassa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aatto rytmittyi tutuilla perinteillä: aamuinen riisipuuro, joulurauhanjulistus Turusta. Nautimme joulusaunan tunnelmallisista löylyistä ja sen jälkeen söimme yhdessä jouluaterian pitkän kaavan mukaan. Tänä vuonna saimme maistella aivan erityisen ihanaa  thaimaalaisesti maustettua joululohta. Ruuan jälkeen oli vuorossa siesta ja illan lähestyessä aloimmekin odottaa joulupukkia. Tänä vuonna joulupukkimme oli hyvin pikkuruinen, kuulemma oikean joulupukin pikkuserkku. Niin söpöä joulupukkia en ollut ennen nähnytkään! 😍

FullSizeRender

Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana joulu ja on niin kiitollinen mieli kaikesta!

Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni aivan ihanassa yin joogassa. Sieltä jäi mieleeni soimaan irtipäästämisen teema. Miltä tuntuu päästää kaikista odotuksista irti? Erityisesti päästää irti suorittamisesta ja ”pitäisi”- lauseesta? Omista odotuksista voi helposti kuormittua, jos ei tietoisesti osaa päästää niistä irti. Päässä voi alkaa helposti soida tekemättömien töiden lista – pitäisi sitä ja pitäisi tätä.. Irtipäästäminen tuo rauhan ja tyytyväisen olotilan tähän hetkeen.<3

Vuoden vaihtuminen on loistava tilaisuus pysähtyä katselemaan omaa elämää. Elätkö juuri nyt sellaista elämää kuin toivoisit? Mitä toivot tulevalta vuodelta? Mihin suuntaan haluat kehittää elämäsi tärkeimpiä ihmissuhteita ensi vuonna? ❤

Vuosi sitten kirjoitin blogiin jutun ”Unohda uuden vuoden lupaukset”. Lisään siitä kohta päivitetyn version tänne blogiin.

Oletko sinä riittävän kaunis?

Mitä sinä ajattelet omasta kehostasi ja ulkonäöstäsi? Mitä luulet, onko sillä ajattelulla vaikutusta parisuhteeseen ja erityisesti seksiin?

Parisuhteessa sinulla myös on tietynlainen kuva siitä, mitä puoliso sinusta ajattelee. Se kuva on omien uskomustesi mukainen. Sinulla on valtavasti uskomuksia omasta kauneudestasi ja kehostasi, mutta ovatko ne kaikki sellaisia, jotka tekevät elämästäsi helppoa ja onnellista?

Kokemus kehosta määrittelee elämää paljon. Useimmat ihmiset yrittävät vaikuttaa kehon ulkomuotoon ulkoisesti: syömällä ja liikkumalla. Nyt tarkoitukseni on vähän avata sitä, miten paljon ajatuksesi ja uskomuksesi vaikuttavat kehoosi ja kokemukseesi siitä.

Kauneusbisnes syöttää meille jatkuvasti tätä ajatusta: Sinä et riitä.

Kauneustuotteiden markkinointi perustuu siihen, että kuluttajalle myydään ensin ongelma: sinulta puuttuu jotakin, sinun kuuluisi näyttää tältä. Heillä on myös vastaus ja helpotus ongelmaan: tällä tuotteella saat asian korjattua. Kauneusihanne myydään photoshopatun kuvan muodossa ja ihmiset yrittävät epätoivoisesti yltää samaan. Vaikka tiedostaisit tämän, sinut on kuitenkin ohjelmoitu jo alitajuisesti uskomaan kauneusihanteisiin.

Ensimmäinen askel itsesi hyväksymiseen on sisäisen puheesi tiedostaminen.

Puhutko itsellesi kuin parhaalle ystävällesi? Kannustatko itseäsi heti aamulla, kun katsot peiliin? Huomaatko peiliin katsoessasi puutteita vai ihania asioita? Kokeillaan ensin tiedostaa niitä omia ajatuksia. Kokeile jatkaa seuraavia lauseita:

Voin määritellä kauniin vartalon näillä sanoilla

Kauniit kasvot sisältävät ainakin nämä asiat

Minä olisin kaunis/komea tai kauniimpi/komeampi, jos

Olisin tyytyväinen vartalooni, jos

Olisin onnellisempi, jos puolisoni

Puolisoni ajattelee kehostani

Tältä puolisostani tuntuu liikkua minun kanssani julkisilla paikoilla

Ajatteletko, että toinen teistä on kauniimpi tai komeampi kuin toinen?

Löysitkö näiden yllä olevien lauseiden avulla yhtään uskomusta, jota haluaisit muuttaa?

beautiful-woman-224844_1920

Oletko koskaan liikkunut luonnossa ja samalla arvostellut, miten joku puu on kasvanut vinoon tai käppyräiseksi tai kuinka yksi kukka muiden joukossa onkin aivan erivärinen? Huomaatko aina luonnossa liikkuessasi kivien, sammalten, puiden, kukkien, kasvien ja eläinten virheet? Haluaisitko nähdä koko metsän tai rannat tai vuoren täsmällisesti samaan kaavaan taipuneena, puut ja kivet tasalaatuisina suorissa riveissä ja hampaat valkaistuina?

Veikkaan, että luonnossa liikkuessasi pikemminkin ihastelet. Huomaat erikoisen kukkasen ja pysähdyt ihastelemaan sitä. Huomautat ystävillesi hauskasti käpertyneestä puusta ja otat kuvan erikoisen komean mallisen kivenjärkäleen juurella. Luonto ei välitä kauneusihanteista. Se on. Jokainen puu ja kasvi on iloisesti oma itsensä, ainutlaatuinen. Luonnossa liikkuessa ei luultavasti tule ajatelleeksi omaakaan ulkonäköäsi. Voit tuntea yhteyden sen elämän kanssa, joka luonnossa on läsnä, ja nauttia olemisestasi.

person-1245959_1920

 

Saatat joskus ajatella, että haluaisit olla jonkun muun näköinen, mutta jos sinun täytyisi tehdä päätös ja hypätä toiseen vartaloon, tekisitkö sen todella? Sinun sisälläsi on ihan valtava potentiaali! Ajattele, kukaan muu ihminen ei voi olla juuri sinun tavallasi kaunis! Ei kukaan muu. Vain sinulla on mahdollisuus toteuttaa kauneutta sinun näköiselläsi olemuksella.

Mitä jos sinä oletkin juuri se kukka tai puu, joka luonnossa herättää huomion erityisellä kauneudellaan?

holiday-2120259_1920

Kun rakastut omaan kehoosi, se lisää välittömästi intohimoa parisuhteeseen. Osaat ottaa puolison ihailun paljon paremmin vastaan! Intohimo syttyy ihan uudella tasolla, kun todella uskot olevasi puolison silmissä haluttava.

Jos sinusta tuntuu, että puolisosi ei huomioi tai kehu sinua tarpeeksi, tilanne onkin päinvastainen: sinä itse et huomioi itseäsi tarpeeksi. Ajattele miten helppoa! Sinun oma tehtäväsi on saada itsesi loistamaan. Kun rakastat itseäsi ehdoitta ja ajattelet itsestäsi hyvää, alitajunta oppii sen ja alkaa syöttää sinulle lisää hyviä ajatuksia itsestäsi. ❤

Tästä aihesta voisin kirjoittaa koko päivän.. Ehkä jatkan toisena päivänä. Jos haluat lukea siitä heti lisää, kirjassa on tästä aiheesta kokonainen luku ja videokurssilla yksi kokonainen video. 🙂

Näinkö loppuu kiusaaminen?

Katsoin todella inspiroivan videon YouTubesta. Videossa puhutaan kiusaamisesta: opettaja näyttää, miten kiusaajan sanoihin kannattaa suhtautua, jos haluaa lopettaa kiusaamisen. 

Opettaja kertoo, että kiusaamisessa on kysymys siitä, että kiusaaja haluaa asettua kiusatun yläpuolelle. Kiusaaja haluaa sinun suuttuvan tai tulevan surulliseksi. Jos et anna tunnetilasi muuttua, kiusaajan on pakko lopettaa kiusaaminen. Hän näyttää konkreettisen esimerkin siitä, kannattaa katsoa tuo video! ^ 

Video herätti minussa paljon ajatuksia. Koulumaailmassa kiusaaminen on yleistä, mutta ei se aikuistenkaan kesken ole harvinaista. Se on usein vain vähempieleistä, huomaamattomampaa. Nimittäisitkö selän takana juoruilua ja ilkeiden puheiden puhumista kiusaamiseksi? Valitettavasti elämässä välillä kohtaa ihmisiä, jotka tuntuvat puhuvan työkseen pahaa muista ihmisistä. 

Mistä se sitten johtuu? Kiusaajalla on paha olla. Jokainen meistä kaipaa rakkautta ja hyväksyntää. Kiusaajalla siihen ei välttämättä löydy muita keinoja, kuin toisten yläpuolelle asettuminen.

men-2425121_1920

Videossa kuvattua keinoa on helppoa käyttää myös aikuisten välisissä ihmissuhteissa. Mitä jos et suuttuisikaan ilkeistä puheista vaan antaisit ilkeiden puheiden levittäjille takaisin roppakaupalla rakkautta? Kun jaksaa avoimesti rakastaa, niin kukaan ei pääse puremaan. Jos toinen sanoo sinua rumaksi, kehu häntä kauniiksi! Silloin kiusaaja ei pääse niskan päälle, mutta saa juuri sitä mitä hakee: rakkautta ja hyväksyntää. Samalla autat myös itseäsi: teet kiusaamisesta heti lopun.

Kuten videossakin todetaan: on eri asia, jos joku lyö. Se ei ole kiusaamista vaan se on rikos. Rikoksen uhriksi ei kuulu koskaan jäädä, eikä sitä kuulu hyväksyä missään tapauksessa.

Jos puhumme vielä kiusaamisesta hiukan: kukaan meistä ei ole tahallaan ilkeä tai paha. Meiltä ei aina vain löydy keinoja siihen, miten olisimme itsellemme ja toisillemme hyviä. Oma paha olo sisällä saattaa tehdä maailmasta vaikean paikan olla ja elää. Koitetaan auttaa toisiamme! ❤

Tämän luettuasi et voi enää syyttää puolisoa elämäsi pilaamisesta

Törmään usein tähän mielipiteeseen: ”Parisuhteessa on kaksi henkilöä ja molempien tulee tehdä saman verran töitä sen eteen, jotta suhde toimii.” 

Ensimmäinen ongelma on tämä: mielipiteen kertojalla on oma näkemys siitä, MITÄ parisuhteen eteen tulisi tehdä. Hänen puolisollaan on luultavasti toisenlainen näkemys. Molemmat ehkä kokevat tekevänsä suhteen eteen töitä, mutta kumpikaan tai toinen ei NÄE sitä työtä, mitä toinen tekee.

Toinen ongelma on tämä: mielipiteen kertoja on syvällä sisimmässään sitä mieltä, että PUOLISON tulisi tehdä enemmän töitä suhteen eteen. ”Minä olen jo tehnyt niin paljon” ”Nyt on hänen vuoronsa näyttää, että hän välittää suhteestamme.” Vastuu suhteesta sysätään siis puolisolle.

bokeh-2594745_1920

Väitän kuitenkin, että suhteessa ei ole kahta henkilöä, vaan vain yksi henkilö: sinä itse. Puoliso on peilisi, joka heijastaa kaikki pelkosi, kaiken epävarmuutesi ja kaiken sen, mitä itsessäsi pelkäät ja häpeät. Mitä läheisempi ihminen sinulle on, sitä läheisempi peili hänestä tulee. Jos puolison käytös ei satuttaisi syvimpiä haavojasi, hänen käytöksensä olisi sinulle yhdentekevää. Kaikki mitä näet suhteessasi, on jollakin tavalla kosketuksissa omaan sisimpääsi. Se kaikki löytyy sinun sisältäsi. 

Siksi parisuhdetta on mahdollista muokata muokkamaalla omaa sisäistä maailmaa. Ei siihen tarvita kahta ihmistä! Kun uskallat ottaa täyden vastuun omasta elämästäsi, otat samalla vastuun omista ihmissuhteistasi.

Jos olet lukenut tarinaamme, tiedät, että olemme itse käyneet parisuhteessa täysin pohjalla. Menimme toki aikoinaan rakastuneina naimisiin, mutta alitajuisesti olimme etsineet kumppanit, jotka toteuttivat pahimpia pelkojamme. Ja siitähän se soppa syntyi! Parisuhteemme on selvinnyt muun muassa näistä asioista: sadoista koliikkivauvojen kanssa valvotuista öistä, viiden pikkulapsen arjesta, 30 henkeä työllistäneen yrityksen konkurssista, vaikeasta pornoriippuvuudesta, toisiin ihmisiin ihastumisista, mustasukkaisuudesta, rakkauden tunteen loppumisesta. On todellakin ollut hetkiä, jolloin emme ole enää uskoneet, että täältä voi nousta. Mutta, elämä on ihmeellistä! Asiat alkoivat muuttua paremmiksi tämän yhden perusoivalluksen myötä: olen itse vastuussa omasta elämästäni, enkä voi syyttää puolisoa onnettomasta olostani.

people-2597454_1920

Vaikka näyttäisi siltä, että puoliso kohtelee sinua väärin, voit siltikin etsiä siihen syytä sisältäsi: miksi olen tilannut tällaisen kokemuksen elämääni? Kun tuohon kysymykseen löytää vastauksen ja alkaa työstää sitä, on hyvin todennäköistä, että myös tilanne parisuhteessa alkaa muuttua. Ei puoliso voi tökkiä olematonta haavaa. Et ole enää sama ihminen, joten miten tilanne voisi olla sama? Kun toinen puolisoista muuttuu, koko suhteen dynamiikka muuttuu.

Se tarkoittaa, että sinulla on mahdollisuus luoda ympärillesi ihmissuhteita, joista todella nautit! Haluamme olla tukenasi siinä, että uskallat ottaa vastuun omasta elämästäsi ja luoda itsellesi itsesi näköistä ja ihanaa elämää. Sen vuoksi olemme tehneet uuden videovalmennuksen, johon on helppoa osallistua mistä vain. Valmennus perustuu tähän samaan teemaan ja lisäksi Unelmien suhde 21 sekunnissa kirjan tehtäviin.

Tämä uusi videvalmennus starttaa ensimmäistä kertaa ensi maanantaina (20.11.2017).  Miltä tuntuisi tietää, että voit aloittaa uuden vuoden monta oivallusta rikkaampana? Kurkkaa täältä lisätietoja!

Tarinoita ja aitoa elämää

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikilla meillä on tarinoita. On elämäntarina, on parisuhdetarina, on lapsuuden tarina. On menestyksen tarina, epäonnistumisen tarina, on terveystarina ja sairaustarina.  Kirjoitimme kirjaan parisuhdetarinaamme.

Menneisyyden tarinat muokkaavat kuvaa siitä, miten ihminen kokee itsensä. Tarina värittyy silti aina joillakin silmälaseilla. Jokainen tarina värittyy aina eniten juuri sen tunteen kautta, joka kehossa on nyt. Tarinasta vahvistuvat ne osat ja sävyt, joita tunne tukee. Niinpä menneisyydestä on olemassa tuhansia erilaisia tarinoita!

Onko niistä jokin sitten enemmän totta kuin toinen?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä jos luopuisit kaikista tarinoista? Mitä sitten olisit? Oletko niin samaistunut omaan tarinaasi, että et uskalla olla olemassa ilman sitä?

Tässä hetkessä, juuri nyt, ei tarvitse tai edes voi ”olla mitään” tai ”olla kukaan”. Ego ei saa ravintoa tästä hetkestä, koska se on olemassa vain menneisyyden tarinoissa ja tulevaisuuden rakennelmissa.

Ihminen voi olla fyysisesti läsnä vain tässä hetkessä, mutta ihmisen mieli seikkailee usein menneisyydessä tai tulevaisuudessa, eikä ole lainkaan paikalla.

Tottakai minullakin on tavoitteita ja unelmia. Suuria unelmia onkin! Mutta kuten menneisyyden tarinat, tulevaisuuden unelmatkaan eivät saisi koskaan alistaa tätä hetkeä. Vain tässä hetkessä on mahdollista nauttia myös toteutuvista unelmista. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luonnon luonteeseen kuuluu kasvaminen ja laajeneminen. Niin myös ihmisen luonteeseen! Kasvamisesta, kehittymisestä, unelmien muodostumisesta ja niiden toteutumisesta on mahdollista nauttia joka hetki.

Lapset nauttivat luonnostaan uuden oppimisesta. Lapsi on luonnostaan läsnä. Lapsi myös aina palauttaa aikuisen tähän hetkeen. Siksikin he ovat niin suuria aarteita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus minulla oli itselleni mahdottoman kuuloinen unelma: asua perheeni kanssa lämpimässä maassa ja kirjoittaa kirjoja. Nyt minulla on mahdollisuus nauttia sen toteutumisesta. Kun maltan olla tässä hetkessä. ❤ 

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Etäopiskelua ja arjen kuulumisia

IMG_1374

Eilen tuli mieluisaa postia: kulkurikoulun kirjat! Kulkurikoulu on suomalainen etäkoulu: sen kautta voi opiskella suomalaisen opetussuunnitelman mukaan. Valittavana on joko kirjallisia kursseja tai verkkokursseja. Suomalaiset etäopettajat ovat tukena ja kotona vanhempi tai muu aikuinen on ohjaajan roolissa. Etäopettaja muun muassa auttaa aina tarvittaessa ja tarkistaa kokeet tai jakson päätöstehtävät. Parasta mun mielestä tässä koulumuodossa on se, että lapsi saa edetä opinnoissa ihan omaan tahtiinsa! Itsellä koulunkäynti kävi aikoinaan välillä tylsäksi, kun oli nopea oppimaan. Tässä koulussa voi edetä seuraavalle luokalle ainekohtaisesti: esimerkiksi kun 3. luokan matematiikka on suoritettu, voi siirtyä tekemään 4. luokan matematiikkaa, vaikka muissa aineissa tekisi vielä kolmatta luokkaa. Siistiä, vai mitä?

IMG_1365

Meidän lapset ainakin ovat innoissaan! Kuusivuotiaan kanssa käytiin läpi esikoulun materiaalia ja hän totesi, että se oli liian lällyä. Kokeiltiin sitten tehdä ekaluokan tehtäviä ja ne alkoivat sujua niin hyvin, että poika siirtyykin suoraan ekaluokalle! Nyt meillä on sitten kaksi ekaluokkalaista. Neljävuotias tarttui puolestaan innoissaan esikoulutehtäviin. Hauskaa nähdä, miten kotikoulu alkaa sujumaan pitemmän päälle. Aikaisemmin lapset olivat paikallisessa espanjalaisessa koulussa ja oppivat sieltä sujuvan espanjan kielen. Paikalliset opetusmetodit saivat meidät kuitenkin kokeilemaan tätä kulkurikoulua. Ja toki sekin, että suunnitelmissa on matkustella enemmänkin maailmalla ja tämä mahdollistaa sen loistavasti!

img_1145.jpg

Arki on muutenkin täällä alkanut taas sujumaan tosi hyvin. Toki arkeen sisältyy aina kaikki sävyt: välillä joku sairastelee, joku valvottaa yöllä ja kaaos valtaa talon viiden lapsen kanssa. Samaan aikaan jokainen päivä on täynnä valoa, lämpöä ja rakkautta. Pieniä kauniita hetkiä lasten kanssa ja innostuneita hetkiä töissä. Olen tietoisesti päättänyt keskittyä noihin jälkimmäisiin! Koska se mihin keskittyy, kasvaa.

FullSizeRender

Lapset löysivät mieleisen harrastuksen: voi sitä ilon määrää, mikä tuolla skeittiparkilla näkyi! Vielä on suunnitelmissa mennä kokeilemaan taitoluistelua ja padel-tunteja. Vanhin haluaa oppia soittamaan kitaraa. Omassa altaassa on myös mukavaa harjoitella uintia. 

IMG_1132

Täällä on taas tänä syksynä valtavasti uusia suomalaisia ja uusia tuttavia! Ihanaa tutustua uusiin ihmisiin. Samalla se on valmiiksi vähän haikeaa: kaikki eivät täällä asu pysyvästi ja aina joutuu luopumaan osasta ihmisiä, joihin on ehkä tutustunut syvällisestikin. Itsestä tämä paikka tuntuu kodilta. Täällä voisi pitää oman tukikohdan ja täältä päin matkustella muualla maailmassa vaikkapa ne talven kylmimmät kolme kuukautta. Ja toki kesä on ihana viettää Suomessa rakkaiden ihmisten kanssa. Lapset taiteilivat ihanan monikielisen tervetulotoivotuksen pihaportaisiin:

2017-08-29-PHOTO-00000144

Arki rullaa siis mukavasti täällä. Meillä on ihana, ihan paras aupair, joka mahdollistaa meille työn tekemisen arkisin. Alla olevassa kuvassa neljävuotias pääsi aupairin kanssa ihan kahdestaan retkelle. Iso kiitos sinusta, Tytti! ❤ 

IMG_1091

Olin kirjoittamassa töistä, mutta on vähän hassua edes käyttää sanaa työ, koska se mitä teemme on meille intohimo ja ilo. Nyt työhommat ovat pyörineet tiiviisti kirjaprojektin ympärillä. Kirjan ennakkotilaukset ovat lähteneet hyvin käyntiin. Huvittavaa – ihan kuin todisteena tästä puhelin juuri piippasi taas uuden tilauksen merkiksi! 😀 Jos haluat tilata omasi jo ennakkoon (toimituksen alkavat 5.10.2017) niin saat kirjan ennakkotilaushintaan. Normaalihinta 39e, ennakkotilaushinta 29e. Löydät tilaussivun täältä: https://www.parisuhdevalmennus.net/kirjat/ Ja suoran linkin ostoskoriin tästä: Ostoskori. 

Uuden kirjan julkaisu lähestyy!

Kirjaprojekti alkaa olla ihan loppusuoralla! Huomenna on tarkoitus saada aineisto painoon. Kirjojen postitukset alkavat näillä näkymin 5.10.2017. Päivämäärä varmistuu vielä tällä viikolla. 

Miltä kansi sinun silmiisi näyttää? Aika jännittävää saada pian ihan painettu versio kirjasta hypisteltäväksi! 🙂

Tässä vielä takakansi:

Kirjan ennakkotilaus alennuksella on mahdollista täältä: www.parisuhdevalmennus.net/kirjat

Kirjaprojetkin loppusuoralla muutimme taas Espanjaan talveksi. Saimme täältä ihanan kodin: villan omalla isolla uima-altaalla ja aivan upeilla näkymillä. Lapset ovat uineet joka päivä aamusta iltaan! 😍

Jatkossa tulemme päivittämään enemmän myös omaan elämäämme liittyviä juttuja tänne blogiin, lukijoiden toivomuksesta. 🙂

Tässä terkkuja perheen pienimmiltä!

Tantraseksiä

On yleistä, että miehet eivät halua puida parisuhdetta, vaan haluavat mieluummin vain elää siinä. Naiset ovat yleisemmin ”puimassa” parisuhdetta ja haluaisivat keskustella siitä enemmän miehensä kanssa. Vaikka naisten ja miesten väliset erot ovat jossain määrin tasoittuneet, eikä sukupuolien eroja voi enää yleistää samalla tavalla kuin ennen, yhä nainen on yleisimmin se, joka ehdottaa parisuhdeterapiaa.

Mutta miksi terapia on yleensä ensimmäinen asia, jota ehdotetaan suhdeongelmiin? Jos Kallella on huono fyysinen kunto, miksi hänelle ei ehdoteta terapiaa? On yleisesti tiedetty tosiasia, että fyysinen kunto paranee tekemällä asioita toisin: kuntosali- tai juoksuohjelma käyttöön ja menoksi! Jos oma itsehillintä ei riitä, Kallea neuvotaan ottamaan avuksi Personal Trainer, joka laatii ohjelman ja valvoo sen noudattamista. Jos Kalle tekee ohjelmaa tunnollisesti, hänelle muodostuu liikunnasta pysyvä tapa ja fyysinen kunto pysyy hyvänä.

Suhteessa on ihan sama juttu! Kun teet asioita eri tavalla, saat erilaisia tuloksia. Mutta mitä kannattaisi tehdä toisin?

Me olemme tietääksemme Suomen ensimmäiset Parisuhteen Personal Trainerit. Voit tutustua valmennuksiimme täältä, jos haluat tietää lisää.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi tantraharjoitukset seksielämää piristämään? Tantrassa keskitytään seksuaalisen energian hallitsemiseen ja kasvattamiseen. Perinteisesti on ajateltu, että seksiä harrastetaan vain oman kumppanin kanssa, jotta seksuaalinen energia ei karkaa siitä piiristä pois. Napoleon Hill teki aikoinaan tutkimuksen, jossa hän tutki viittäsataa menestyneintä amerikkalaismiestä. Kävi ilmi, että heillä kaikilla oli intohimoinen, pysyvä parisuhde, joka inspiroi heitä. Hill nimesi sen yhdeksi isoksi tekijäksi siinä, että miehet olivat menestyneet muillakin elämänsä osa-alueilla.

Nykymaailmassa syrjähypyt ovat tavallisia ja niistä haetaan jännitystä seksielämään. Energiateorioiden mukaan ne voivat olla tuhoisia: seksuaalinen energia pirstaloituu, hajaantuu ja syrjähypyn seurauksena sekoittuu kaikkien niiden energioihin, joihin seksikumppani on ollut seksuaalisessa kontaktissa. Maalaisjärjelläkin ajateltuna seksuaalienergia leviää syrjähypyn seurauksena oman suhteen ulkopuolelle. Jos todella haluaa menestyä elämässään, kannattaa panostaa pysyvään, intohimoiseen parisuhteeseen!

Ihanaa juhannusta ja juhannustaikoja kaikille!