Itsensä kehittämisestä

Syksy! Kun on useamman syksyn viettänyt Euroopan eteläisimmillä rannoilla, tuntuu jännältä olla Suomessa. Lapset ovat parina aamuna heränneet innoissaan ihmettelemään jäätynyttä maata, joka kuulemma näyttää ihan lumelta. Lumisateita odotellaankin meidän perheessä enemmän kuin koskaan. 🙂 Kylmyys ei ihan ole minun mieleen, mutta lapsia se ei näytä haittaavan. Kaikkea mielenkiintoista onkin ehtinyt jo sisältyä tähän syksyyn.

Yksi erilaisista jutuista oli se, että osallistuin nyt elokuussa alkaneeseen viiden viikon mittaiseen LIFW- haasteeseen. Tomi Kokon johdolla siis laitettiin ruokavaliota ja treenejä kuntoon. Viiden viikon kaksi ensimmäistä viikkoa oli reilusti ne haastavimmat viikot – oli monta uutta asiaa ja monta uutta muutosta. Olen aina syönyt ihan mitä haluan ja treenannut hyvin epäsäännöllisesti, joten tämä menikin reilusti sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle. Mutta siellä se kehittyminen tapahtuu! 🙂

Tutkimusten mukaan ihminen oppii uuden rutiinin noin 21 päivässä. Kun tavasta on tullut rutiini, se on ikään kuin luonut aivoihin uuden polun ja siksi rutiinien noudattaminen on helpompaa.

IMG_8447

Pauligin kulman raakakakut – nam!

LIFW -haastetta voin suositella lämpimästi. Sain siitä mitä odotin – uutta treeni-intoa arkeen ja tsemppiä parempiin ruokavalintoihin. Parasta ehkä on se, että päivittäinen energiataso on pysynyt nyt tasaisesti korkealla. Oli myös hyvin mielenkiintoista huomata, miten puhdas ruoka alkoi puhdistaa kehoa. Sieltä alkoi nousta monenlaisia tunteita pintaan ja parisuhdekin myllersi ensimmäiset viikot.

Millä tavalla se sitten myllersi? Ainakin näiden teemojen ympärillä: omat ja yhteiset rajat, toisen miellyttäminen ja rehellisyys itselle ja toiselle. Opimme paljon lisää toisistamme ja itsestämme. Rankkaa, mutta tarpeellista.

image2

Hotel Clarion Helsinki – Kitchen and Table

Jos elämässä haluaa toteuttaa jonkun muutoksen, se vaatii vähän sinnikkyyttä. Se missä olet juuri nyt, on aiempien rutiinien, tapojesi ja valintojesi summa. Onneksi tapoja voi muuttaa vähän kerrallaan ja päivittää asteittain paremmaksi. Voi opetella vaikka yhden uuden tavan kerrallaan 21 päivässä.

Millaisia tapoja ja rutiineja sillä ihmisellä on, jollaiseksi sinä haluat tulla ja jollainen sinä haluat olla?

Käyttääkö se somen selailuun kaksi tuntia päivässä? Vai lukeeko se vaikka puolet siitä ajasta kehittävää kirjallisuutta? Käykö se ulkoilemassa vai istuuko sisällä? Käykö se säännöllisesti treffeillä oman kumppanin kanssa? Katsooko se puolisoa päivittäin silmiin? Tunteeko se omat talouslukunsa? Puhuuko se toisista ihmisistä hyvää? Hymyileekö se vastaantulijalle? 🙂

Mainokset