Mikä oli vaikeinta?

Mies palailee huomenna Suomesta tänne kotiin.

Mietin, että mitkä ovat olleet ne suurimmat haasteet ja oivallukset näiden 7 viikon ajalta?

Ensimmäinen haaste oli alkushokki: aivot tuntui menevän ihan mutkalle, kun arki piti järjestää yhtäkkiä uusiksi ja ottaa itse vastuu kaikista arjen osa-alueista. Mutta siitä selvittiin!

Toinen haastava paikka oli, kun olin kuumeessa ja lastenhoito oli haastavaa. Naapurin ystävällinen herrasmies kävi mm. nostamassa tuulessa kaatuneen trampoliinin pystyyn, kun makasin itse sohvan pohjalla.

Mutta kaiken kaikkiaan yllättävän hyvin selvittiin. Videopuhelut helpottivat ikävää ja sain todistettua itselleni, että yksinkin pärjään. Yhdessä on hauskempaa, mutta yksinkin tulen toimeen. Se tieto antaa jollain tavalla ihan uutta sisäistä voimaa. ❤

 

 

Kivaa oli myös se, että otin tietoisesti jokaisen lapsen kanssa normaalia enemmän kahdenkeskistä aikaa. Nämä on uskomattoman ihania tyyppejä jokainen! ❤

Tämän jakson aikana on noussut myös uusia ajatuksia ihan omaan elämään liittyen. Minulla on ollut aina haaveena nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. Mietin, että lähtisinkö toteuttamaan tätä haavetta jo syksyllä jossain muodossa. Thaimaa ja Aasia houkuttelee.

Aina kun minulla on jokin haave, kysyn itseltäni: miksi? Miksi haluan tätä asiaa?

Haluan seikkailla ja nähdä maailmaa. Haluan nähdä kauniita paikkoja ja erilaisia kulttuureja. Miksi? Kun tulen uuteen kauniiseen paikkaan, minun on helppoa olla läsnä. Olla läsnä ja ihailla kauneutta ulkopuolella ja sisäpuolella, tässä ja nyt.

Voisinko seikkailla lähempänäkin? Onko tarpeen lähteä niin kauas?

Läsnäolo ainakin on mahdollista vain tässä ja nyt. Ei koskaan siellä ja kun. ❤

Tervetuloa kotiin rakas!

 

thumbnail_IMG_5575.jpg