Uusia seikkailuja?

Kirjoitin edellisen postauksen ensimmäisessä ikävän puuskassa. Ikävä on vieläkin, mutta se on kääntynyt positiiviseksi ikäväksi ja arki on alkanut tasaantua yllättävän hyvin. Tässä järjestelyssä on paljon myös hyviä puolia, kun vain haluan ne nähdä.

angelinakotikadulla

Kotikadulla ❤

Mietin, että tämäntyyppisissä yhtäkkisissä muutoksissa eniten satuttaa ehkä juuri muutos. Rutiinit muuttuvat yhtäkkiä radikaalisti – mieli ei pääse helpolla, kun ei voikaan toteuttaa tuttuja reittejään, vaan tarvitsee keksiä jotain uutta. 

romeojaangelina

Ja tässä piilee omalla kohdallani myös mahdollisuus! Ajatusmaailman avartuminen on mielenkiintoista. Yhtäkkiä aloin nähdä mahdollisuuksia, jotka olin jo unohtanut! Yksi asia, josta olen aina haaveillut, on maailmanympärysmatka. 

map-3260506_1920.jpg

Mitä jos toteuttaisimme sen mahdollisimman pian?

Heitän ajatuksen ilmaan ja katson, mitä tapahtuu. Jokatapauksessa, aion nauttia joka hetkestä niin syvästi kuin mahdollista. Tässä ja nyt. ❤

mimiensyndet

Mimin, Piipin, Marcin, Zallan ja Zin synttäreitä juhlimassa. ❤

Erilainen kevät tiedossa..

Ootko koskaan miettinyt, että Elenalla ja Henrillä on liiankin täydellinen parisuhde?

Itse asiassa täydelliseltä se on hetken aikaa tuntunutkin. Kaikkien niiden haasteiden jälkeen, joista olemme selvinneet. Rakkauden, yhteyden, ilon ja huumorin määrä on ollut niin suurta, että en ole koskaan aiemmin sellaista kokenut.

Mutta..

Tällä hetkellä olen ihan romuna.

Henri lähti Suomeen.

Kuuden viikon työmatkalle. Sitten ollaan viikko täällä yhdessä ja taas edessä uusi reissu..

Ajattelin, että ihan hyvinhän tästä selvitään, koska mulla on täällä aupair ja kotiope, ja heistä on valtavan iso apu lasten kanssa.

Ja hyvin on selvittykin. Mutta tänään iski ikävä. Olisi ollut meidän yhteisen vapaaillan aika ja tajusin, että yksinhän sitä tässä on lähdettävä viettämään.

varjo

Toisen poissaolo arjesta jättää yllättävän paljon aukkoja. Erityisesti tyhjiä aukkoja ajatuksiin: ei olekaan tarvetta miettiä arjen pikkuasioihin toisen mielipidettä. Ei ole ketään keltä kysyä: ”Laittaisinko nyt tätä vai tätä ruokaa? Ottaisitko tämän lapsen syliin siksi aikaa, että teen tämän homman? Lähdetäänkö yhdessä puistoon tai rannalle? Mennäänkö jo nukkumaan?”

Yhtäkkiä en odota ketään kotiin mistään. Ruokakaupasta tilaan ruokalähetyksen kotiovelle. Siivoan kotia vain itseni vuoksi.

Outoa ja erilaista. Mielenkiintoista nähdä, herääkö tämän jakson myötä uusia oivalluksia jaettavaksi asti. Nyt taidan käpertyä hyvän kirjan pariin ja nauttia vapaahetkestä, ikävästä huolimatta. ❤