Dramatiikkaa parisuhteessa?

Ihmetteletkö joskus, mistä parisuhteen huonot hetket oikein syntyvät? Vaikka yhdessäolo olisi useimmiten onnellista ja mukavaa, silti välillä pintaan voi nousta ikäviä tunteita ja tilanteita.

Parisuhteessa kommunikointi on vastavuoroista. Jos toisen käytös yhtäkkiä muuttuu, sillä on välittömiä vaikutuksia myös toiseen puolisoon. ”Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan”. Oletko tullut ajatelleeksi, miten paljon oikeastaan voitkaan vaikuttaa parisuhteenne laatuun?

beach-193786_1920

Syvimmiltään ihmisen käyttäytyminen ohjautuu yleensä enemmän peloista kuin esimerkiksi tavoitteista tai unelmista käsin. Pelot ohjaavat meitä niin alitajuisella tasolla, että hyvin harvoin tiedostamme sitä, mistä käyttäytymisemme johtuu. 

Valmennuksissamme muistutamme osallistujia siitä, että niissä tarkoituksena on aina itsensä kehittäminen. Kukaan ei voi patistaa puolisoaan harjoittelemaan. Kukaan ei voi tehdä tehtäviä puolison puolesta. Suosittelemmekin tekemään tehtävät ensin aivan itse. Suurin osa hämmästyy miten suuri vaikutus sillä on!

Tavallisesti ihminen vetää puoleensa juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa hän joutuu kohtaamaan tai saa kohdata pahimmat pelkonsa. Se tarkoittaa sitä, että hyvin todennäköisesti olet alitajuisesti etsinyt puolison, joka osaa ”toteuttaa” pelkojasi. Samoin sinä osaat toteuttaa puolisosi pelkoja. Tästä tietenkin syntyy ajoittain dramatiikkaa suhteeseen.

Kun toisen pelot alkavat hellittää, koko parisuhteen dynamiikka muuttuu. Puolisosi muuttuu joko tietoisesti tai tietämättään sen jälkeen, kun sinä itse muutut. Sinun ei tarvitse patistaa häntä muuttumaan tai tekemään tehtäviä. On toki hienoa, jos teette tehtäviä yhdessä ja voitte tukea toisianne. Mutta jokaisen on tehtävä työ aina itsensä sisällä. Sen vuoksi on jopa tehokkaampaa tehdä tehtävät aivan itsenäisesti, ettei edes alitajuisesti vieritä niistä vastuuta puolisolle.

Ihannetilanteessa toinen parisuhteen osapuolista huomaa, miten suuri mahdollisuus parisuhde on itsensä kehittämiselle. Parisuhde on mahtava mahdollisuus, sillä mikään ei ole yhtäaikaa niin kipeä ja tarkka peili, kuin läheinen ihmissuhde! ❤ 

Allaolevalla videolla kerron siitä, miksi oikeastaan aloimme pitää parisuhdevalmennuksia. Videolla puhutaan myös siitä, mitä vastuunottaminen merkitsee parisuhteessa. 🙂

 

Mainokset