Unohda uuden vuoden lupaukset!

Tällä menetelmällä saat koko vuoden kääntymään haluamaasi suuntaan.

Uuden vuoden lupauksilla on taipumus kestää juuri niin kauan, kuin jaksamme pitää niitä mielessä. Uuden asian mielessä pitäminen on haastavaa. Useimmiten uutta tapaa tulee noudatettua kolmesta seitsemään päivään ja sitten se vain unohtuu. Siinäkin tapauksessa, että tapa olisi aivan helppo!

Esimerkiksi se, että juomme vähintään kolme litraa vettä päivässä. Ensimmäisinä päivinä tehtävä on helppo. Käytämme isompaa lasia, otamme vesipullon mukaan töihin ja täytämme sitä päivän mittaan. Kolmantena päivänä vesipullo unohtuukin kotiin. Neljäntenä päivänä unohdamme juoda aamulla tarpeeksi. Aivomme palaavat nopeasti sille luonnostaan tuttuun toimintatapaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Unohda siis perinteiset uuden vuoden lupaukset ja kokeile tätä uutta metodia!

Kun ensimmäisen kerran kokeilimme tätä metodia, me todella ällistyimme sen tuloksista. Metodi toteutti itseään jopa pelottavan hyvin ja tavoilla, joita emme olisi lainkaan osanneet odottaa. Kaikki mitä sinä ensimmäisenä vuonna tapahtui, palautti aina mieleemme vuoden vaihteen ja sen, mitä olimme silloin tehneet tulevan vuoden hyväksi. Jokainen joka on tätä kokeillut, on todennut menetelmän toimivaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Metodi on yksinkertaisuudessaan tämä: ANNA UUDELLE VUODELLESI TEEMA.

Nimeä vuosi yksinkertaisesti siihen suuntaan, johon haluat elämääsi viedä. Ensimmäinen vuotemme oli SEIKKAILUJEN VUOSI. Se toteutui kirjaimellisesti hyvin kirjavina tapahtumina, seikkailuina ja muun muassa muuttona Espanjaan. Tämä vuotemme on ollut LÄSNÄOLON VUOSI ja se on todella toteutunut ja tuonut elämäämme hurjasti hyvää.

Teemavuoden nimi muistuu mieleen läpi vuoden. Aivojen on helppoa omaksua se, koska se ei vaadi TEKEMISTÄ ja SUORITTAMISTA. Annat tehtävän suoraan alitajunnallesi, joka luo tulevaa vuotta sinun puolestasi sinun itsesi määrittelemän suuntaviitan mukaisesti.

Millä tavalla sinä haluat nimetä vuoden 2017? Hyppääkö esimerkiksi jokin näistä sanoista esiin, vai onko sinulla mielessä jotain muuta?

mikavuosi

Kaipaatko jotain konkreettisempaa? Miltä kuulostaisi urheilun, liikunnan tai kuntoilun vuosi, perheen ja parisuhteen vuosi, kauneuden ja terveyden vuosi, matkustelun vuosi, auttamisen vuosi, avoimuuden ja rehellisyyden vuosi?

Meidän vuotemme 2017 on RAKKAUDEN VUOSI. Mietimme tätä kauan ja päädyimme siihen, koska rakkaus sisältää kaiken hyvän. Rakkaus luo elämää ja haluamme elää elämäämme sen kautta. Haluamme myös luoda jatkuvasti lisää rakkautta ympärillemme!

Ihanaa Uutta Vuotta Sinulle! ❤