Kiitos!

WP_20151128_004

WP_20151128_043

Olen ihan yllättynyt, miten nopeasti pieniin arkisiin asioihin tottuu. Olimme täällä keväällä viisi viikkoa ja silloin kaikki oli tietenkin täysin uutta. Kuten vaikka maitopurkki. x) Keväällä jopa inhotti käyttää maitoa, joka oli pakattu eritavalla kuin mihin oli tottunut. Nyt ruokaostokset näyttävät jo aivan tutuilta, eikä niissä ole mitään kummallista.

Samoin tuntuu tottuvan tähän asuntoon, pienine puutteineen ja erikoisine kalusteineen. Ihmisen mieli mukautuu yllättävän helposti.

WP_20151128_033

Positiivisiinkin asioihin voi tottua. Kuten vaikka siihen, että on ruokaa joka päivä, puhdasta vettä, lämmin koti, ystäviä, perhe, puoliso, auto käytössä ja/tai terveet jalat. Asioita voi helposti alkaa pitää itsestäänselvyyksinä.

WP_20151128_042

Kiitollisuus on huikea juttu! Se, kun huomaakin heti aamusta ympärillä nuo kaikki asiat ja paljon enemmän. Kiitos tästä lämpimästä peitosta, jonka alta sain herätä! Kiitos hammasharjasta. Kiitos lasten silmistä, jotka ovat niin täynnä iloa heti aamusta! Kiitos aamutossuista, jotka lämmittävät kylmällä lattialla. Kiitos auringosta, joka paistaa tänäkin aamuna! Kiitos terveydestä! Kiitos jääkaapista, josta voin ottaa viileänä pysynyttä ruokaa.

WP_20151128_048  WP_20151128_019[1]

Tänään haluan erityisesti kiittää koko perheen yhteisestä retkestä lähirantaan. Meiltä tähän huikeaan paikkaan on matkaa jopa 50m. 🙂 Ihana meri, ihana aurinko, ihana puoliso ja ihanat lapset. Kiitos!<3

WP_20151128_049[1]

Lahjoja

Aurinko on lämmittänyt edelleen, mutta illat ja aamut ovat jo huomattavasti viileämpiä kuin aikaisemmin syksyllä. Pitkähihaista sai olla tänään päivälläkin päällä, kun kävimme läheisessä puistossa leikkimässä. Kuvat suomen lumikinoksista tuntuvat silti ihan hurjilta näiden kelien keskellä!

WP_20150916_19_10_16_Pro__highres

Maisemia autoajelulta.

Rannalla käyminen on nyt jäänyt ja altaidenkin vesi on osalle lapsista jo liian kylmää. Viikko sitten lauantai-aamuna repäisimme ja menimme kahdeksan aikaan aamulla koko perheen voimin aamu-uinnille. Oli kyllä aika hauska tapa aloittaa lauantai, tavallisen aamutorkkumisen sijaan! 😀

Tällä viikolla olemme vähän sairastelleet. Lapset ovat hauskoja, kun kuume ei kovasti hidasta elämänriemua. Viisivuotiaan ensimmäinen kommentti oli aika kuvaava, kun hänelle nousi kuume: ”Äiti, kokeile miten ihanan kuuma minä olen!”.

2014-04-26-1427(0)

Vanhin lapsista sairastaa. Kuva puolentoistavuoden takaa.<3

Toissapäivänä sattui ikävä juttu – puhelimeni oli ollut jo puoli päivää hukassa ja lopulta se löytyi lasten leikkihuoneesta. Näyttö oli puoliksi pimeänä ja loppupäivästä se tummeni kokonaan. Luultavasti se oli kolahtanut johonkin, kun oli joutunut lasten käsiin. Eniten harmitti, että puhelimessa ollut hyvä kamera meni samalla.. Tänne blogiin ei nyt saa hetkeen otettua yhtä laadukkaita kuvia.

Mutta elämä on ihmeellistä! Ystävät tarjosivat heti tuosta kuultuaan heidän ylimääräistä puhelintaan minulle käyttöön –  ja vielä toivat puhelimen tänne meille asti. Ihan uskomattoman rakkaita ihmisiä!<3 Whatsapp-tauko ei sitten kestänyt kuin alle vuorokauden ja taas ollaan tavoitettavissa. 😀

WP_20150908_19_03_51_Pro

Muutenkin tuntuu, että elämä tarjoilee lahjojaan melkein joka päivä. Milloin olemme saaneet ennestään tuntemattomilta ihmisiltä lahjaksi lasten pyöriä, milloin uimaleluja. Ihmiset ovat lainanneet meille autojaan, että olemme päässeet kauppaan isommille ostoksille. Eräänä iltana meille tarjottiin ruokakin ravintolassa! Saimme tänne myös ensimmäisen suomi-vieraan, joka toi mukavaa vaihtelua arkeen. Tällä viikolla yhtenä iltana tämä vieras hoiti lapsiamme ja pääsimme viettämään laatuaikaa kullan ja ystäväpariskunnan kanssa Marbellaan.<3 On aihettakin hymyillä! 😉

Edelleen tuntuu huikealta herätä auringonpaisteeseen. Vaikka täälläkin tarvitsee tiskata astioita ja siivota, niin silti sydämessä joku osanen on joka hetki äärimmäisen onnellinen siitä, että sen toivomuksia on kuunneltu.. Tuntuu, että olemme oikealla polulla ja se antaa paljon voimaa haasteisiin.<3

WP_20151021_11_34_14_Pro

Neuvolakuulumisia

Monet ovat kyselleet neuvolareissusta täällä, joten kerronpa nyt niistä.

Viimeeksi kerroin, että saimme ystäväni kanssa kirjattua minut terveyspalvelujen piiriin ja varattua lääkärille ajan. Uskalsin nyt mennä yksin – lääkäri oli erittäin ystävällinen ja puhui onneksi englantia auttavasti. Lääkäri varasi minulle heti seuraavalle päivälle ajan neuvolalääkärille – vastaanotto oli ilmeisesti antanut ajan ensin ”väärälle” lääkärille tai sitten täällä on tapana mennä aina ensin omalääkärille..

WP_20151008_12_18_44_Pro__highres

Leppoisalla päiväkävelyllä pienten kanssa<3

Terveysasema sijaitsee meiltä kolmen kilometrin päässä ja tällä hetkellä meillä ei ole autoa käytössä. Sainkin tehdä sitten uuden kävelylenkin heti seuraavana päivänä. Neuvolalääkärin kanssa meillä oli mielenkiintoinen tunti: lääkäri ei puhunut lainkaan englantia ja kaikki edelliset raskaudet ja synnytykset piti saada kirjattua tietokoneelle. x) Voitte uskoa, ettei paljon vitsejä tai smalltalkia heitetty! 😛

Neuvolan välineet olivat hauskan antiikkisia Suomen neuvolaan verrattuna. Sydänäänet saatiin silti kuulumaan.<3 Lääkäri antoi lopuksi kaksi paperia; toisessa luki laboratorio ja toisessa ultra. Lääkäri sanoi, että laboratorioon piti mennä ”ahora” eli heti ja ultra-aika pitäisi varata erikseen vastaanotosta. Sanoin ”sì, gracias” ja päästin seuraavat ihmiset sisään.

WP_20151008_12_34_35_Pro

Lähdin etsimään laboratiota mielessäni selvä kuva odotusaulasta ja vuoronumeroista. Sellaista ei näkynyt missään. Tiedustelin yhdeltä mieheltä espanjaksi, tietäisikö hän, missä täällä on laboratorio, mutta hän ei tiennyt. Eikä tiennyt seuraavakaan. Aikani pyörittyä pysäytin siivoojan ja toistin kysymyksen. Siistijä meinasi, että vastaanottojonoon ja sieltä varaamaan aikaa laboratorioon toiselle päivälle. Ja tämä labra oli hänen mukaansa huoneessa kaksi.

WP_20151008_12_42_35_Pro__highres

Viisivuotiaasta on tullut oikein luottokuvaaja ;D

Katsoin kelloa ja vastaanoton jonoa ja totesin, että nyt on pakko lähteä kotiin, jotta ehtii hakea tytön koulubussilta.

Näin sitten uhmasin lääkärin määräystä ja ilmestyin vasta seuraavalla viikolla (pakko antaa työpäiviä puolisollekin) varaamaan aikaa labraan. Vastaanottotäti oli hyvin tuimana, kun olin viikon myöhässä. x) Valitettavasti en osannut hänelle espanjaksi tilannetta selittää. 😀 No, sain kuitenkin ajan seuraavalle päivälle labraan. Ultraa varten vastaanottovirkailija vaati espanjalaisen puhelinnumeron, johon lääkäri soittaisi ja kertoisi ultra-ajan. Annoin suomalaisen sairaanhoitajan numeron, joka tekee täällä tulkin töitä sairaaloissa. Tämä ihana tulkki sai järkättyä ultra-ajan ja lupasi tulla sinne mukaan joulukuun alussa.<3

Kävelin kotiin ja seuraavana aamuna takaisin.

WP_20151008_12_43_58_Pro__highres

5-veen ottama kuva tämäkin! Tuolla lammikossa uiskenteli pieniä kilpikonnia 😀

Labraan minulla oli aika klo 08:27. Hoitaja huuteli ovelta aikoja, jotka olivat oikeastikin minuutin välein. x) Omalla vuorollani sain käteeni sokeriliuospullon ja käskyn juoda sen ja istua odottamaan. Olin ihan hämmästynyt, koska en ollut ymmärtänyt, että joutuisin sokerirasitukseen (joka mittaa raskausajandiabetesta). Suomessa sokerirasitukseen tulisi mennä aina 12 tunnin paaston jälkeen, ja olin todellakin syönyt banaanin ja omenan ennen kävelymatkaa. Paastoverikoetta ei kuitenkaan otettu ennen liuoksen juomista, joten toivon, ettei aamupalasta ollut haittaa..

Brittinainen tuli kyselemään minulta, että kutsutaanko labraan nimeltä. Kerroin, että ajanvarausnumerolla ja hän istui viereeni opettelemaan numeroa espanjaksi. Kiva, kun sain juttukaverin osalle odotusaikaa.

Tunnin päästä otettiin vain yksi verikoe, eikä kukaan pyytänyt minua jäämään useampaa verikoetta varten (Suomessa sokerilitkun jälkeen otetaan useampi verikoe). Erilaisia käytäntöjä ilmeisesti, jos kyseessä oli jonkinlainen sokerirasitus. 😀

WP_20151021_18_32_31_Pro__highres

Maisemia kävelymatkalta terveysasemalle.<3

Näiden neljän terveysasemavierailun jälkeen seuraava reissu näyttäisi olevan vasta marraskuun lopulla. Joten rauhoittumaan päin seikkaileminen tuolla. Lupasin kyllä itselleni, että osaan joka lääkärireissulla enemmän tuota espanjaa, enkä aio vastaisuudessakaan palkata tulkkia tavalliselle neuvolareissulle. x)

Hassua, miten tavallisista asioista tulee seikkailua täällä. Eri käytännöt ja eri kieli, mutta tutuiksihan nämä tässä tulee pikkuhiljaa. x)