Pikku mestari

Täällä on ollut koko viikon mahtavat ilmat! Rannallakin ollaan ehditty käydä pariin otteeseen.

WP_20150922_16_06_14_Pro

Ennen kaikkea tämä on ollut taas opettavainen viikko. Tiistaina asunnossamme kävi suomalainen kosteusmittaaja, joka totesi asunnon märäksi. Tämän kuultuaan asunnonvälittäjä otti homman tosissaan ja on hoitanut asiaa hienosti. Hän etsi meille uusia asuntoja, joista yhtä kävimme katsomassa jo seuraavana päivänä. Niistä ei kuitenkaan löytynyt sopivaa, joten välittäjä lupasi palauttaa välityspalkkionsa ja on ollut meille todella ystävällinen.<3

WP_20150924_11_37_55_Pro__highres

Joskus lasten ottamat kuvat ovat parhaita ja esittelevät hauskasti lasten maailmaa; loput tekstin kuvat ovat 5-vuotiaan tyttäreni ottamia.<3

Tänään perjantaina löysimmekin jo uuden asunnon! Tässä edellisessä meillä oli vain kaksi makuuhuonetta, mutta uudessa on jopa viisi. Ihanasti tilaa lapsille, vieraille ja mahdolliselle aupairille. 🙂

Napoleon Hill on kirjoittanut: ”Mahdollisuuksilla on ovela tapa hiipiä sisään takaoven kautta, ja ne tulevat useasti esiin epäonneksi naamioituneina tai hetkellisiksi takaiskuiksi. Ehkä juuri tästä syystä moni ei edes tunnista mahdollisuuksiaan.” (Napolen Hill; Ajattele oikein – menesty)

WP_20150924_11_36_23_Pro__highres    WP_20150924_11_34_36_Pro__highres

Pääsemme muuttamaan kuun vaihteessa ja ihanat ystävät ovat luvanneet hätämajoittaa meitä tarpeen vaatiessa, jos emme kestä tämän asunnon ilmaa niinkään kauaa.

WP_20150924_11_43_31_Pro__highres     WP_20150924_11_31_45_Pro

Pieni kaksivuotias mestarimme opetti jotain todella hienoa minulle toissapäivänä. Hän sai pahan haavan sormeensa – keskisormeen tuli valtava palkeenkieli ja puoli kynttäkin irtosi. Kun pipiä oli hoidettu, niin ettei se enää vuotanut ja laastarit olivat paikallaan, tyttö tuli esittelemään suu mutrussa sormeaan: ”Äiti, katso: tässä on pipi.” Sitten tytön ilme kirkastui ja hän näytti toista sormea: ”Tässä ei pipi!”. Ja hän kävi kaikki yhdeksän tervettä sormea läpi kirkkain silmin ja toisti onnellisena: ”Tässä ei pipi!”.

❤ Ihanaa viikonloppua sinulle ystäväni!

3 kommenttia artikkeliin ”Pikku mestari

  1. Mahtavaa, miten kaikki järjestyi juuri parhain päin, ja ihana tuo Angelinan huomio! ❤ Oikeastaan nuo kaksi asiaa yhdistyvätkin jotenkin tässä postauksessa toisiinsa. Oon joskus lukenutkin tuon Hillin lausahduksen ja oon siitä täysin samaa mieltä, vaikka eihän sitä aina ikävältä tuntuvassa tilanteessa osaa nähdä metsää puilta. Mukavaa muuttoa ja jatkoa muutenkin! ❤

    Tykkää

  2. erika sanoo:

    Ihana, että saitte nopeasti uuden asunnon! Kiva kun välittäjänkin kanssa sujui hyvin. Ja voi tuota ihanaa pikkukätösen omistajaa, mitä onnen oivalluksia ❤ Onnea sinne teille kaikille muruille! ❤

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.